Opiskelujen intensiivipäivät loppuivat jo huhtikuulla. Jo kolmatta viikkoa olen tässä yrittänyt virittäytyä nauttimaan koittaneesta opiskeluvapaudesta. Ihan ei ole onnistunut.
Viikonloppuna koin hirvittäviä vieroitusoireita, joten kirjoitin paikkatietoprojektin projektityön kasaan. Lähetin sen pari päivää sitten opettajalle tutkittavaksi.
Tänään tutkailin vielä arvosteltuja opintosuorituksia, ja huomasin yhden arvostelun puuttuvan. Kaivelin perusteellisesti opettajalle lähettämiäni tuotoksia; enkä enää ihmettele miksi arvosana puuttuu. Olen tohkeissani lähettänyt hänelle raakaversion raportistani. Siinä missä raportissa pitäisi olla valokuva kohteesta, lukee punaisella KUVA ja teksti on täynnä punaista puppukirjoitusta, joka raakaversiossa oli tarkoitettu kiinnittämään huomioni, mikä kohta odottaa vielä täydennystä.
Sen olen tohelona lähettänyt opettajalle illan ratoksi luettavaksi. Lopullinen viimeistelty versio raportistani on tietysti omalla koneellani. Tässä kohtaa huokailen syvään ja toivon, että onhan se, onhan?!
Ajatuksissa tietysti välkähtelee aika, kun tämä kaikki on kokonaan ohi. Nyt on enää viimeinen talvi opiskelua jäljellä.
Vaikka opiskelu työn ohella on antoisaa, niin kyllä se myös rassaa. Lukuvuodessa vetää itsestään kuitenkin kaikki irti niin, että kuukausi tai pari menee helposti yrittäessä loiventaa elämänrytmiä. Sitten syksyllä, kun opiskelut alkavat, ihmettelee mihin se vapaus katosi.
Miltä vapaus mahtanee tuntua ensi vuonna, kun opiskelut ovat kokonaan ohi. Ystäväni pilaillen kyselevätkin mitä aion tehdä kaikella sillä vapaa-ajalla, joka sitten tulvii elämääni. Totta puhuen enpä ole ajatellut sitä vielä ollenkaan, mutta kyllä mä varmaan jotain keksin.
Jotain muuta kuin opiskeluja, mutta eihän sitä varmaksi tiedä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti