Vapaa-ajan ja opiskelun välillä ei ole selkeää rajaa. Koulutöistä irtautuminen on haasteellista koska koulutehtäviä on helppo tehdä kotona, jolloin illalla päivän päätteeksi ei voi konkreettisesti poistua työpaikalta. Välillä kotona myös ”innostuu” tekemään pitkin iltaa jotain puolivalmista työtä ja siitä syystä illalla uni ei meinaa tulla kun mielessä pyörii mitä kaikkea pitäisi vielä tehdä. Tämä koulun ja vapaa-ajan välinen häilyvä raja on toisaalta rasite, mutta toisaalta se on myös tuonut mukanaan paljon hyvääkin:
Innostuin sählystä teekkarisarjassa pelailun kautta n. 3 vuotta sitten kun uskaltauduin mukaan kiltamme joukkueeseen pelaamaan. Seuraavaksi lähdin mukaan oppilaskuntien järjestämiin SELL-kisoihin Latviaan. SELL-kisat ovat Suomen, Eestin, Latvian ja Liettuan korkeakoulujen välillä kisattavat karkelot ja osallistujia niissä on useita tuhansia. Viime vuonna lähdimme jo aikaisemmasta vuodesta tutuksi tulleella porukalla Viroon pelailemaan. Olemme myös kisojen jälkeen silloin tällöin käyneet pelailemassa, mutta itse innostuin lajista siinä määrin, ettei pelailu silloin tällöin enää riittänytkään. Niinpä etsin viime syksynä salibandyjoukkueen, jonka kanssa treenaamme kahdesti viikossa n. kerran kuussa olevia turnauksia varten.
Olen myös mukana kiltatoiminnassa. Jos joku on kuullut jotain opiskelijajärjestötoiminnasta, hän luultavasti tietää, että jotkin ihmiset se vie kokonaan mukanaan, jopa siinä määrin, että varsinainen opiskelu unohtuu. Itsekin kilta-aktiivina teen sen verran paljon, että ”vapaa-aika” taitaa mennä killan tapahtumia yms. järjestelemällä. Kiireestä päätellen taidan kuitenkin olla vielä vähän liiankin hyvässä vauhdissa opiskeluissa. Tuntuu kuitenkin, että huikea opiskelumotivaatio on saavutettu juuri hyvän kiltatoiminnan ansiosta, sillä killan järjestämien tapahtumien kautta tulee porukka tutuksi, jonka kanssa on kiva opiskelella ja olla mukana pyörittämässä kiltaa.
Ei se koulunkäynti kiireineen aina juhlaa ole, mutta tekemällä sitä mikä itsestä tuntuu hyvälle tasapaino opiskeluiden ja muun ajankäytön välille varmasti syntyy. Ja jos on yhtä huono arvioimaan ajankäyttönsä kun allekirjoittanut, saattaa tasapainon löytäminen vaatia pääkolmantenajalkana juoksentelua, ennenkö tajuaa, ettei kahteen (tai pahimmassa tapauksessa kolmeen) paikkaan repeä yhtä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti