Sinustako maanmittari?

Vaikka ajattelisit tämän olevan vain maksettu mainos, niin suosittelen lukemaan, mikäli et vielä jostain syystä tiedä mitä haluaisit tehdä "isona".

Tasan kolme vuotta sitten minulla ei ollut mitään hajua mitä halusin tulevaisuudeltani opiskelujen / töiden suhteen, (olin siis opiskellut vuoden fysioterapiaa ja vuoden sähkötekniikkaan AMK:ssa). Tiesin siis siihen mennessä sen, etten ollut löytänyt "minun juttuani" aiemmista opiskeluista ja edessä oli jälleen kevät pääsykokeiden parissa. Hain silloiselle TKK:lle kiinteistötalouden ja puunjalostukstekniikan koulutusohjelmaan, viimeksi mainittuun vain siksi, että huhun mukaan sinne oli (naurettavan) helppo päästä sisään.

Sanottakoon tähän väliin, etten ole lahjakas matematiikassa, enkä oikeestaan pärjää edes hyvin, vaikka tekisin paljon työtä sen eteen ja monen onkin vaikea ymmärtää, että DI-opinnoissa voi menestyä hyvin, vaikkei matemaattista "tilannetajua" juuri olisikaan. En myöskään käynyt lukiossa pitkää fysiikkaa tai kemiaa. En olisi päässyt edes puulle sisään, mutta ei se mitään, sillä jollain ihmeellä minut valittiin opiskelijaksi kiinteistötalouden koulutusohjelmaan.

Kun aloitin opintoni, en juurikaan tiennyt mitä odottaa. Sen voi myös myöhemmin todeta opiskeluistani, sillä olen vaihtanut useasti pää- ja sivuaine valintoja, mutta onneksi ne alkavat viimein selkiytyä myös minulle. Kiitos ripeän opiskelutahdin, olen kuitenkin reilun puolivuotta edellä ohjeellista valmistumisaikataulua. Voisinkin jälkeenpäin todeta löytäneeni alani erehdysten kautta.

Onneksi koulutusohjelman kautta on mahdollista suuntautua mm. talousoikeuteen, yhdyskuntasuunnitteluun, kiinteistö -arviointiin, -sijoittamiseen, -johtamiseen tai -tekniikkaan, joten valinnanvapautta ainakin riittää! (Eikä minun edes tarvinnut kokeilla jokaista vaihtoehtoa löytääkseni itseä miellyttävän ainekokonaisuuden!)

Maanmittari on muutakin kun huomioliivit päällä ja kolmijalka kainalossa kulkeva vanha mies ja se on yllättänyt monet laitoksellemme löytäneet opiskelijat. Koulutusohjelmamme on myös kauppakorkeaan hakijoiden suosiossa, mutta joka vuosi voi todeta saman ilmiön: Kevääseen mennessä syksyllä kuulunut uho: "Olen vain vuoden täällä ja haen kauppikseen" on vaihtunut iloiseen mittarimeininkiin ja pääsykokeet on unohtuneet, joten meissä mittareissa taitaa olla sitä jotain!

Teekkari & mittari samassa paketissa

”Maanmittarikilta on killoista perhein” -lausahdus on omiaan kuvaamaan opiskeluja maanmittaustieteiden laitoksella. Minunkin opiskeluistani on tehnyt erityisen kiinnostavaa kaikki se, mitä muuta opiskelun kautta voi saada kun valmiudet ammattiin.

Opiskelulle luo hyvän alustan pitkät, jokavuotiset teekkariperinteet, joiden kautta uudet opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi. Juuri tämänkaltainen vapaaehtoistoiminta, mikä perustuu yhdessä tekemiseen ja toisten auttamiseen luo opiskeluille puitteet, joita en löytänyt ammattikorkeakoulusta. Maanmittarikilta kuuluu Otaniemen kilta-asteikolla jäsenmäärältään pieniin kiltoihin, mutta se on ehdottomasti vahvuutemme! Jo ensimmäisenä vuotena vanhemmat opiskelijat tulevat tutuiksi. Kun luentoja on tarpeeksi takana, myös henkilökunnan oppii tuntemaan. (Ei sillä, etteikö henkilökunta tulisi myös tutuksi kiltatoiminnan kautta, sillä heitä näkee useissa tapahtumissa). Kun proffat oppii tuntemaan, on opiskeluihinkin ”pakko” suhtautua vakavammin, koska ei tenttipaperiin viitsi suoltaa mitä tahansa puppua. Parasta on kuitenkin se, että ”pienten piirien” myötä vastaantuleviin ongelmiin/askarruttaviin asioihin on aina saanut helposti apua!

Opiskelemani asiat ovat enimmäkseen mielenkiintoisia, mutta silti väitän, etten olisi niin motivoitunut opiskelemaan ilman sitä taustatukea ja henkeä, jonka maanmittarikilta ja teekkarius ovat minulle antaneet.

Töitä tekevälle löytyy?

Minulla on käynyt hitsin hyvä tuuri töiden suhteen: Olen ollut joka kesä töissä ja monesti tehnyt myös tuntitöitä opintojeni ohessa. Usein sanotaan, että saadakseen töitä täytyy tuntea oikeita ihmisiä. Se varmasti helpottaa asiaa, mutta näyttää sitä saavan töitä ilman suhteitakin. Tosin sitä en kiellä, etteikö töiden hakeminen olisi täyttä työtä, jos suhteita oikeisiin ihmisiin ei ole valmiina: Täytyy soitella tai laittaa mailia potentiaalisille työnantajille ja sen lisäksi vielä täytyisi osata ennustaa oikea aika töiden tiedustelulle/hakemuksen lähettämiselle, jotta työnhaku sijoittuisi sellaiseen saumaan, että hyvää työntekijää tarvitaan!

Kun opiskelin sähkötekniikkaa AMK:ssa pääsin kesätöihin voimaverkkoyhtiölle tietoliikenne osastolle. Jatkoin kesän jälkeen tuntityöläisenä ja olin siellä myös seuraavan kesän. Siinä vaiheessa opiskelujen ja töiden yhteensovittaminen alkoi tuntua raskaalta ja jätin työt pois. Tosin vain muutamaksi kuukaudeksi, sillä marraskuussa minulle tarjoutui tilaisuus päästä samaan työpaikkaan mutta maankäyttö ja kiinteistöt osastolle, jossa työtehtävät sivusivat opiskelemiani asioita. Olin töissä lähes vuoden ja viime kesän jälkeen päätin, että nyt keskityn opiskeluihin ja hoitamaan ottamani killan luottamustoimen kunnolla.

Maltoin olla ”työttömänä” tämän vuoden maaliskuuhun saakka, jolloin sain töitä, haettuani ahkerasti kesätöitä, hyvässä maineessa olevasta konsulttifirmassa. Työt aloitin osa-aikaisena kuukausi sitten, joten minulla ei ole vielä tiedossa mitä kaikkea tulen töissäni tekemään. Ainakin pääsen oppimaan kaavan tuottamiseen liittyviä asioita. Työ on haastavaa ja työnkautta pääsen kehittämään itseäni, kun koko ajan tulee uusia ohjelmia joihin ei ole koulussa ollut mahdollista perehtyä kalliiden lisenssien vuoksi. Työpaikkani on myös monialainen: On mm. arkkitehtejä, maisema-arkkitehtejä, rakennusinsinöörejä, sosiologeja, mittareita ja luonnontieteilijöitä. Parasta on kuitenkin huomata, että maanmittarit ovat menestyneet ja edenneet töissään, joten tulevaisuutemme lienee hyvä ;)

Vapaa-aika, mikä ihana tekosyy

Vapaa-ajan ja opiskelun välillä ei ole selkeää rajaa. Koulutöistä irtautuminen on haasteellista koska koulutehtäviä on helppo tehdä kotona, jolloin illalla päivän päätteeksi ei voi konkreettisesti poistua työpaikalta. Välillä kotona myös ”innostuu” tekemään pitkin iltaa jotain puolivalmista työtä ja siitä syystä illalla uni ei meinaa tulla kun mielessä pyörii mitä kaikkea pitäisi vielä tehdä. Tämä koulun ja vapaa-ajan välinen häilyvä raja on toisaalta rasite, mutta toisaalta se on myös tuonut mukanaan paljon hyvääkin:

Innostuin sählystä teekkarisarjassa pelailun kautta n. 3 vuotta sitten kun uskaltauduin mukaan kiltamme joukkueeseen pelaamaan. Seuraavaksi lähdin mukaan oppilaskuntien järjestämiin SELL-kisoihin Latviaan. SELL-kisat ovat Suomen, Eestin, Latvian ja Liettuan korkeakoulujen välillä kisattavat karkelot ja osallistujia niissä on useita tuhansia. Viime vuonna lähdimme jo aikaisemmasta vuodesta tutuksi tulleella porukalla Viroon pelailemaan. Olemme myös kisojen jälkeen silloin tällöin käyneet pelailemassa, mutta itse innostuin lajista siinä määrin, ettei pelailu silloin tällöin enää riittänytkään. Niinpä etsin viime syksynä salibandyjoukkueen, jonka kanssa treenaamme kahdesti viikossa n. kerran kuussa olevia turnauksia varten.

Olen myös mukana kiltatoiminnassa. Jos joku on kuullut jotain opiskelijajärjestötoiminnasta, hän luultavasti tietää, että jotkin ihmiset se vie kokonaan mukanaan, jopa siinä määrin, että varsinainen opiskelu unohtuu. Itsekin kilta-aktiivina teen sen verran paljon, että ”vapaa-aika” taitaa mennä killan tapahtumia yms. järjestelemällä. Kiireestä päätellen taidan kuitenkin olla vielä vähän liiankin hyvässä vauhdissa opiskeluissa. Tuntuu kuitenkin, että huikea opiskelumotivaatio on saavutettu juuri hyvän kiltatoiminnan ansiosta, sillä killan järjestämien tapahtumien kautta tulee porukka tutuksi, jonka kanssa on kiva opiskelella ja olla mukana pyörittämässä kiltaa.

Ei se koulunkäynti kiireineen aina juhlaa ole, mutta tekemällä sitä mikä itsestä tuntuu hyvälle tasapaino opiskeluiden ja muun ajankäytön välille varmasti syntyy. Ja jos on yhtä huono arvioimaan ajankäyttönsä kun allekirjoittanut, saattaa tasapainon löytäminen vaatia pääkolmantenajalkana juoksentelua, ennenkö tajuaa, ettei kahteen (tai pahimmassa tapauksessa kolmeen) paikkaan repeä yhtä aikaa.

DI-opinnot käytännönläheisiä?

Opiskelu yliopistossa ei todellakaan ole sitä mitä joskus luulin: Pelkkiä luentoja ja loputtomasti teorian tankkausta. Vaikka perinteisiä tenttiin huipentuvia kursseja edelleenkin on, löytyy koulusta myös muunlaisia tapoja opiskella. Tällä hetkellä minulla on koko kevät lukukauden kestävä kurssi joka kuuluu sivuaineeseeni: yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun.

Kurssin nimi on yhdyskuntasuunnittelun ammattikurssi. Kurssilla on jonkin verran luentoja, mutta pääasiassa oppiminen kuitenkin tapahtuu 7 hengen poikkitieteellisessä ryhmässä jossa avustajana toimii tutoropettaja. Ryhmässäni on opiskelijoita arkkitehti-, maisema-arkkitehti- ja rakennustekniikankoulutusohjelmista ja mahtuupa mukaan yksi Helsingin yliopiston mantsa puolella opiskeleva. Itse edustan ryhmässä tietenkin kiinteistötalouden opiskelijana, joten erilaiset näkökulmat ovat hyvin edustettuina.

Tehtävänämme on kehittää Helsingin eteläsataman aluetta. Parasta on, että kurssin harjoitustyö pohjautuu todelliseen alueeseen, jonka maankäytön suunnittelua ollaan arvosteltu rajusti mm. aiemmin suunnitellun designhotellin vuoksi ja alueen kehittämistä suunnitellaan koko ajan. Kurssiin ei kuulu tenttiä ja siten opiskelu on ehkä tasasyklisempää koko kevään ajan. Tosin varmasti deadlinen lähestyessä töitä joudutaan tekemään lähes ”yötäpäivää” sillä monesti itsestä saa parhaimman panoksen irti vasta pienen stressin puskiessa päälle. Ryhmämme tulee laatia alueesta mm asemakaava kaavaselostuksineen ja havainnekuvia. Itse olen opetellut hieman visialisointia ja toivon, että kurssin myötä voisin oppia ryhmämme arkkareilta lisää, sillä arkkarit osaavat tehdä todella näyttäviä havainnekuvia! Sen lisäksi kurssin lopussa tulee palauttaa portfolio, johon on kerännyt koko kevään ajalta kurssiin liittyviä asioita mm. mitä on oppinut ja oivaltanut.

Opiskelu ja akateeminen vapaus

Yliopistossa opiskelun yhteydessä mainitaan lähes aina akateeminen vapaus. Edellä mainittu käsite on ollut ainakin omalla kohdallani harhaanjohtava, joten kerron siitä mielelläni enemmän. Vielä ensimmäisenä opiskeluvuotenani akateeminen vapaus tarkoitti minulle ennen kaikkea vapaaehtoisia luentoja! Toisin sanoen siis kukaan ei ”pakota” istumaan luennoilla ja luennon skippaaminen pidempien aamu-unien vuoksi ei vaadi keneltäkään esimerkiksi poissaolotodistusta. Helppoa!

Ensimmäisen tenttiviikon lähestyessä kohtasin opiskeluideni ja akateemisen vapauden välillä ongelman. Kaikki ns. akateemisen vapauden tarjoamat liikkumavarat kurssin opiskelun suhteen oli käytetty ja opiskelu oli jätetty niin minimiin kun akateeminen vapaus sen salli. Onneksi jollain kursseilla oli kiertänyt läsnäololista tai ollut kannustimena hyvityspisteitä tenttiin luennolla/harjoituksissa käymisestä tai luentopäiväkirjan kirjoittamisesta, joten luku-urakka ei tuntunut täysin toivottomalta. Tuloksia toki syntyi myös kuormittavalla opiskelumetodilla: ”opiskele kurssia 24h ja yritä muistaa kaikki lukemasi ja kirjoita se tenttipaperiin”, mutta itse en voi suositella ko. tapaa kenellekään, sillä se ei tuo hyviä arvosanoja luku-urakka tuntuu ajoittain toivottamalta.

Onneksi kaikkia kursseja ei muutenkaan suoriteta tenttimällä, vaikka pelkkä tentin tekeminen riittääkin joidenkin kurssien suorittamiseen. Omalla kohdallani kurssien opiskelutavat ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Kurssilla saatetaan edellyttää läsnäoloa luennoilla tai harjoituksissa, erilaisten harjoitustöiden tekemistä, joko yksin tai ryhmissä ja osalla kursseista ei välttämättä ole tenttiä ollenkaan, vaan kurssi suoritetaan muulla tavoin. Muita tapoja ovat esimerkiksi erilaiset projektit, portfoliot ja luentopäiväkirjat. Joidenkin kurssien yhteyteen on myös otettu vierailevia luennoitsijoita yrityksistä tai kursseihin saattaa kuulua yritysvierailuja.

Minulle akateeminen vapaus ei enää nykyään tarkoita vapautta valita menenkö luennolle vai en, ennemminkin miellän sen vapaudeksi valita suoritanko jonkin kurssin vai en. Jos päätän suorittaa kurssin, haluan myös sitoutua pääsääntöisesti käymään kurssin puitteissa järjestetyissä oppimistilaisuuksissa. Näin pää pysyy kasassa myös tenttiviikon ja opiskelumenestys on parempaa.

Mutkien kautta TKK:lle

Suvussani ei ole diplomi-insinöörejä, joten en muista kenenkään koskaan suositelleen TKK:ta minulle. Kun lukiossa kävimme Studia-messujen yhteydessä tutustumassa Otaniemeen, muistan nauraneeni nörteille. Silloin olisin voinut vannoa, etten koskaan opiskele täällä!

Vielä lukion abitalvenakaan minulla ei ollut selvää kuvaa minne haluan lähteä ja joka kerta selaillessani hakuoppaita ohitin insinööri/DI vaihtoehdot - jotka eivät olleet vaihtoehtoja minulle.

Lopulta innostuin fysioterapian koulutusohjelmasta ja päätin hakea sinne. Piakkoin hyvä pääsykoemenestys toi minulle opiskelupaikan Mikkelin AMK:ssa ja seuraavana syksynä muutin Varkaudesta Mikkeliin opintojen perässä. Opiskelu oli kivaa ja ilmapiiri mitä parhain, mutta vasta opintojen alettua tajusin, että fysioterapeuttina työskentelisin tulevaisuudessa hoitoalalla. Se ala tuntui ja tuntuu edelleen täysin väärältä minulle, joten keväällä edessä oli jälleen uusi hakukierros!

Tällä kertaa hain Stadia AMK:hon rakennustekniikan- ja TKK:lle kiinteistötalouden koulutusohjelmiin. En kuitenkaan saanut aikaiseksi valmistautua kumpaankaan pääsykokeeseen ja kuvittelin yli vuoden takaisten lukion opintojen auttavan minut ”heittämällä sisään” rakennustekniikan koulutusohjelmaan. Vaan toisinpa kävi: Sekä kiinteistötalous, että rakennustekniikka jäivät haaveeksi, mutta minut hyväksyttiin Stadiaan sähkötekniikan koulutusohjelmaan, johon olin hakenut vain sillä perusteella, että sen pääsyrajat olivat alhaisimpia.

Sanonta ”kolmas kerta toden sanoo” kuvastaa minun opintopolkuani, sillä kolmannella kerralla todellakin löysin koulutusohjelman, jonka olemassaolosta en ollut tiennyt vielä lukiossa mitään. Periaatteessa olen siis opiskellut kaksi vuotta ”turhaan”, mutta molemmista on jäänyt jotain käteen: Ensinnäkin olen saanut paljon ystäviä. Lisäksi fysioterapiaopintojen kautta opin arvostamaan hoitoalaa enemmän ja nyt käsitän kuinka raskasta ja alipalkattua se on. Sähkötekniikan opiskelu puolestaan haastoi minut oppimaan asioita, jotka eivät kiinnostaneet, joten tiedän, etten ainakaan ole kykenemätön sisäistämään asioita, vaan ennemminkin laiska, kun sille päälle satun. Luulen, etten ehkä olisi niin motivoitunut opiskelemaan, ellen tajuaisi kuinka hyvin minulla on asiat opiskelujen suhteen nyt!

Minustako joskus DI?

Aloitin opinnot syksyllä 2008, jolloin kouluni kantoi nimeä Teknillinen korkeakoulu (TKK). Sittemmin fuusioitumisen myötä TKK:sta tuli osa Aalto yliopistoa. Nykyisin kouluni virallinen nimi taitaa olla Aalto yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu. Välillä opiskelijanakin on vaikea pysyä muutosten tahdissa, joten ei ihme jos useimmat meistä mieltävät koulun vielä TKK:ksi. Kuten monet ehkä tietävät koulusta valmistuu (jos valmistuu) diplomi-insinööriksi.

Olen kolmannen vuoden opiskelija ja opiskelen kiinteistötalouden koulutusohjelmassa maanmittaustieteiden laitoksella. Kiinteistötalous ei välttämättä avaa hirveästi, mitä me maanmittarit opiskellaan ja mielestäni se onkin koulutusohjelman vahvuus. Opintomme ovat olleet heti alusta asti tekniikan-, oikeuden- ja taloudenopintojen sekoitus. Ja mikä parasta, se millaiset pää- ja sivuaine valinnat tekee vaikuttaa todella paljon millaisia kursseja tulee opiskelemaan. En aikaisemmin pystynyt käsittämään, että yhden koulutusohjelman sisällä voi olla niin laaja kirjo erilaisia kursseja.

Valitsin aluksi pääaineeksi kiinteistöjohtamisen. Melko pian, laman koetellessa alan työpaikkoja aloin kyseenalaistamaan pääainevalintaani. Siihen asti opiskelemani kiinteistötekniikan kurssit olivat tuntuneet käytännönläheisemmiltä, joten päätin vaihtaa pääaineekseni kiinteistötekniikan. Myös sivuaineen olen vaihtanut kertaalleen tuotantotaloudesta yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun ja nyt voin sanoa olevani valintoihini tyytyväinen. Opiskelumotivaatio on kasvanut opiskelun myötä ja voin todeta, että opiskelu on pääsääntöisesti kivaa ja palkitsevaa.