torstai 5. toukokuuta 2011

Sinustako maanmittari?

Vaikka ajattelisit tämän olevan vain maksettu mainos, niin suosittelen lukemaan, mikäli et vielä jostain syystä tiedä mitä haluaisit tehdä "isona".


Tasan kolme vuotta sitten minulla ei ollut mitään hajua mitä halusin tulevaisuudeltani opiskelujen / töiden suhteen, (olin siis opiskellut vuoden fysioterapiaa ja vuoden sähkötekniikkaan AMK:ssa). Tiesin siis siihen mennessä sen, etten ollut löytänyt "minun juttuani" aiemmista opiskeluista ja edessä oli jälleen kevät pääsykokeiden parissa. Hain silloiselle TKK:lle kiinteistötalouden ja puunjalostukstekniikan koulutusohjelmaan, viimeksi mainittuun vain siksi, että huhun mukaan sinne oli (naurettavan) helppo päästä sisään.


Sanottakoon tähän väliin, etten ole lahjakas matematiikassa, enkä oikeestaan pärjää edes hyvin, vaikka tekisin paljon työtä sen eteen ja monen onkin vaikea ymmärtää, että DI-opinnoissa voi menestyä hyvin, vaikkei matemaattista "tilannetajua" juuri olisikaan. En myöskään käynyt lukiossa pitkää fysiikkaa tai kemiaa. En olisi päässyt edes puulle sisään, mutta ei se mitään, sillä jollain ihmeellä minut valittiin opiskelijaksi kiinteistötalouden koulutusohjelmaan.


Kun aloitin opintoni, en juurikaan tiennyt mitä odottaa. Sen voi myös myöhemmin todeta opiskeluistani, sillä olen vaihtanut useasti pää- ja sivuaine valintoja, mutta onneksi ne alkavat viimein selkiytyä myös minulle. Kiitos ripeän opiskelutahdin, olen kuitenkin reilun puolivuotta edellä ohjeellista valmistumisaikataulua. Voisinkin jälkeenpäin todeta löytäneeni alani erehdysten kautta.


Onneksi koulutusohjelman kautta on mahdollista suuntautua mm. talousoikeuteen, yhdyskuntasuunnitteluun, kiinteistö -arviointiin, -sijoittamiseen, -johtamiseen tai -tekniikkaan, joten valinnanvapautta ainakin riittää! (Eikä minun edes tarvinnut kokeilla jokaista vaihtoehtoa löytääkseni itseä miellyttävän ainekokonaisuuden!)


Maanmittari on muutakin kun huomioliivit päällä ja kolmijalka kainalossa kulkeva vanha mies ja se on yllättänyt monet laitoksellemme löytäneet opiskelijat. Koulutusohjelmamme on myös kauppakorkeaan hakijoiden suosiossa, mutta joka vuosi voi todeta saman ilmiön: Kevääseen mennessä syksyllä kuulunut uho: "Olen vain vuoden täällä ja haen kauppikseen" on vaihtunut iloiseen mittarimeininkiin ja pääsykokeet on unohtuneet, joten meissä mittareissa taitaa olla sitä jotain!

5 kommenttia:

  1. Kiitos Jenni, olipa mainiosti kirjoitettu analyysi matkasta mittariksi! Olen kuullut samaa meillä Maanmittauslaitoksessa, että opinnoissa pärjää vaikkei olisi matikkanero. En ole sitä aiemmin aivan uskonut, mutta mielikuva maanmittariteekkareista on nyt muuttunut :D

    VastaaPoista
  2. ...ja omani teekkareista ylipäätään ;)
    Vielä lukiossa vannoin, etten tähän "nörttilään" - jota nyt kutsun koulukseni, tule koskaan opiskelemaan.

    VastaaPoista
  3. Voisitko kertoa vielä millaista opiskelu ensimmäisinä vuosina TKK:lla on? Olisin erittäin halukas saamaan tietoa kun nyt innolla kiinteistötalouden pääsykokeisiin valmistaudun.
    Onko paljon kieliä entä matematiikkaa? Kumpikaan näistä kun ei ole se oma vahvuuteni vaan pikemminkin luetun tiedon omaksuminen.
    Kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Heti eka vuodesta asti maanmittarit pääsee käsiks myös ammattiopintoihin. Vaikka tietenkin matematiikkaa yms. peruskursseja on jokunen ja varmasti teoria painottuu enemmän kun seuraavina vuosina.

    Matematiikkaa on yhteensä pari kurssia pakollisena (ja ainakin viime vuonna uudet pystyivät käymään kauppiksen matikat, jotka monen mielestä on tosi paljon helpompia kun TKK:lla).

    Kielistä pakollisinä on virkamiesruotsi ja jokin muu kielen kurssi. Englanniks on ollut muutamia luentoja ja vissiin yks kurssi tähän mennes. Mut sekin riippuu pää- ja sivuaine valinnoista. Esim kiinteistöjohtamisen,-arvioinnin ja -sijoittamisen kursseista monet luennoidaan englanniks ja käsittääkseni myös harkkatyöt tehdään englanniks. Mut en oo ihan varma tästä.

    Mutta pärjäät varmasti hyvin, kun kouluun sisälle pääset. Ei kielet minullekaan vahvimpia ole, mutta kaikesta oon aina läpi päässyt :)

    VastaaPoista
  5. Onpa outoa, olen varmasti vastannut tähän jo kertaalleen, mutta viesti on hukkunut johonkin.

    Joten nopeasti ja tiivistettynä edellisen viestini sisältö (mikäli satut vielä tätä lukemaan): Kieliä on sen mukaan millaiset pää- ja sivuaine valinnat tekee. Pakollisia kielten kursseja on vain ns. virkamiesruotsi ja jokin muu kielen kurssi. Minun kohdalla ja ainevalinnoillani, vain muutamat kurssit on luennoitu englanniksi, mutta eihän se automaattisesti tarkoita, etteikö suomenkielistä materiaalia olisi tausta tukena.

    Matematiikkaa sen sijaan on muutama kurssi ja tänä vuonna kitalaiset pystyivät valitsemaan kauppakorkea matematiikat perinteisten TKK:n perusmatematiikkojen tilalle.

    Kaiken kaikkiaan kieliä ja matematiikkaa on mielestäni melko vähän. Ensimmäisenä vuonna on tietenkin jonkun verran perusopintoja ja myöhempiin opintoihin orientoivia kursseja, mutta myös käytännön läheiseen opiskeluun pääsee heti alusta asti!

    VastaaPoista