torstai 19. toukokuuta 2011

Loppua ja uutta alkua

Lukukausi lähenee loppuaan, viimeiset kokeet, testit ja palautuspäivät alkavat ovat lähellä mutta itselläni ei (ainakaan toivottavasti) ole mitään ongelmia niiden kanssa.

Vaikka tätä lukuvuotta on jäljellä vain noin kaksi viikkoa, meidän opettajat ovat silti keksineet miten pitää meidät kiireisenä. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä tarkastamaan sekä mittaamaan tontin rajoja paraisille harjoitustyönä.

Maastoon lähtee muutama ryhmä joista jokainen tekee maastoon rajaviitat ja sitten mittaa takymetreillä rajojen sekä rajapisteiden paikat. Siihen olisi tarkoitus käyttää koko päivä että tarvitsee vain toivoa hyviä ilmoja.

Toinen vuosi tällä alalla on mennyt kaikista vaikeuksista huolimatta hyvin. Heti lukuvuoden alussa muutimme toisesta koulutalosta sinne missä nyt olemme ja tämä aiheutti sen että hetken aikaa opetus oli hieman katkonaista kaiken siitä aiheutuvan kaaoksen keskellä ja nyt keväällä olemme olleet yhtä opettajaa vailla sairastumisen takia (yhteensä 3 varsinaista opettajaa). Mutta kaikesta ollaan selvitty ja eteenpäin mennään kovalla vauhdilla.

Kolmannen vuoden alussa olisi sitten heti tarkoitus aloittaa työharjoittelujaksolla. Olen itse menossa takaisin ELY keskuksen avuksi pariksi kuukaudeksi ja sen jälkeen onkin hieman isompana projektina päättötyön tekemistä.

Semmosta vielä että jos jotain kiinnostaa tietää lisää kartoittajaksi opiskelusta ammatti-instituutissa niin laittakaa sähköpostia tulemaan tuijula.toni@gmail.com

Hyvää kesälomaa kaikille kirjoittajille sekä lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti